Laivaniemen kylän nimi mainitaan vuonna 1539 ensimmäisen kerran asiakirjoissa. Laivajärvi erottautui Laivaniemestä vuonna 1602.

Tuhat vuotta sitten merenrantalaakio Laivaniemen kohdalla oli vielä kokonaan veden peitossa, asutuksen ollessa lähinnä Laivajärven ympäristössä. Nykyinen asutus asettui merenranta-alueille ja näin ollen myös Laivaniemenkin kylään noin 1500 luvun vaiheille maan kohoamisen myötä.

Kylän alueella on muinaisjäännöksiä, joista tunnetuimpia ovat Rakanmäki ja Tromsen vaara sekä useampia muitakin pienempiä kiviröykkiöitä ja erilaisia kuoppia.

Laivaniemessä oli 1600-luvun puolivälissä kaksitoista taloa. 1700-luvun jälkipuoliskolla lisääntyi huomattavasti torppareiden, mäkitupalaisten ja huonemiesten luku ollen 1750 luvulla taloissa ja torppareissa yhteensä 221 henkeä. Vuoden 1800 alussa oli asukasmäärä 329 henkeä. Talon asukasmäärä taloa kohden vaihteli 3-18 henkeä ollen useimmissa taloissa kymmenkunta henkeä Suomensodan aikoihin (1808-09 ) ja sitä seuraavina vuosikymmeninä menehtyi väkeä paitsi sotatauteihin myös katovuosien että isojen tulvien tuomiin koettelemuksiin. Vähitellen väkimäärä alkoi kuitenkin kohota.

Vuosisadan vaihteessa tulivat Salmisen veljekset Niklas, Emil ja Valter Laivaniemeen. He olivat syntyneet Korpilahdella Laustin kylässä Herman Salmisen perheeseen. Herman oli avioitunut Pietilän talon tyttären kanssa, joka oli leski ja jolla oli yksi poika edellisestä avioliitosta. Vaimon kuoltua Herman sai lähteä lapsineen talosta. Silloinen Suomen laki piti tieltä taloon tullutta aviopuolisoa henkilönä, joka sai tehdä talon työt ruokaa ja vaatetta vastaan, niinpä tässäkin tapauksessa ensimmäisestä avioliitosta ollut poika peri kaiken. Herman Salmisen vanhimmat pojat olivat jo aiemmin menneet Hankoniemeen kivenveistoa oppimaan. Niklas oli ollut jopa kuukauden Moskovassa alaa opiskelemassa.

Hankoniemestä veljekset matkustivat Tukholmaan, jossa he viipyivät kolme kuukautta opiskellen hautapatsaiden tekoa tarkoituksena Suomeen palattuaan perustaa tehdas, jos sopivaa mustaa graniittia löytyy. Tukholmassa veljekset päättivät lähteä polkupyörillä Haaparannalle ja sieltä edelleen Tornioon, täällä he kuulivat, että Laivaniemessä pitäisi olla heidän etsimäänsä kiveä. Ajettuaan jo Laivaniemen kylän läpi ja tultuaan sen viimeisen talon Krekulan kohdalle he huomasivat, että talon navetan seinät olivat kivestä ja siinä näkyi muutamia kiviä, jotka olivat mustaa graniittia. Talosta he saivat tietää, että mustaa kiveä oli rantakalliossa Pekka Niemikuljun maalla. Krekulasta he palasivat pari kilometriä Tornioon päin Niemikuljulle, jossa vuokrasivat kallion ja sen ympärillä olevan maan. Vuokrasopimus tehtiin 17.12.1900.

Seuraavana keväänä veljekset aloittivat työt. He saivat ammattitaitoisia miehiä Etelä-Suomessa, täälläpäin ei ollut kivimiehiä. Parhaillaan heillä oli työssä kymmenenkin miestä. Niklas Salminen oli toimitusjohtaja, Eemil Salminen kirjanpitäjä ja Valter Salminen tekstaaja. Patsaita tehtiin tilaajille Ruotsia myöten. Olen nähnyt niitä Alatornion, Kemin maalaiskunnan, Haaparannan ja Mataringin hautausmailla. Malli on korkea ja kapea, oikealla alareunassa lukee velj. Salminen. Tehdas toimi veljesten omistuksessa 14 vuotta. VUonna 1914 siirrettiin kohtrahti pankinjohtaja Axel Fredrik Timgrenille ja samana vuonna edelleen Ab Gustag Svaljung Oy:lle.

Kun veljekset Niklas, Emil ja Valter Salminen (Valter käytti nimeä Jalava kiertääkseen elatusvelvollisuutta sattuneesta erehdyksestä) saivat hautapatsastehtaan käyntiin, he kutsuivat isänsä Hermannin ja nuorimman Matti-veljensä luokseen Laivaniemeen. Tytär Alina matkusti Helsinkiin kotiapulaiseksi ja avioitui myöhemmin Vihtori Talvion kanssa. Nuorin veli Matti ei ollut kivenveistäjä, hän matkusti Amerikkaan ja avioitui siellä suomalaisen naisen kanssa. Perheeseen syntyi yksi poika, joka kuoli auto-onnettomuudessa ollessaan jo melkein täysi mies. Veljeksistä vanhin Emil löysi vaimon Alaraumolta, Augusta Lindroosin, jota sanottiin tavallisesti nimellä Utta. He rakensivat tänne kiviveistämön tontille talon. Perheeseen syntyi viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Niklas Salminen avioitui Pekka Niilonpoika Niemikuljun Augusta-tyttären kanssa. Hänenkin kutsumanimensä oli Utta, Niklaan Utta, ei edes tiedetty Augusta-nimestä. Perheeseen syntyi kaksi lasta, poika ja tyttö. Valter Salminen (Jalava) taas ehti kokea kaksi avioliittoa. Ensimmäinen vaimo oli Erkki Taskilan tytär Iida, joka synnytti kolme tytärtä. Iidan kuoltua lapsikuumeeseen jäi Valter huoltamaan yksin kotia ja vauvaa. Hän sai veljensä Niklaan vaimone sisaren Fanne Marian talouttaan hoitamaan. Kun leskeysaika kului umpeen, hän avioitui kotiavun Fanne Marian kanssa ja perheeseen syntyi kaksi lasta, joista tytär kuoli ihan lapsena.

Emil Salminen oli todellinen taiteilija. Hän valmisti Tukholmassa ollessaan kivestä leijonapatsaat kuningas Kustaa V:n linnan portinpieliin. Ovat muuten vieläkin paikoillaan ja vanhasta linnasta on tehty museo, joka on avoinna yleisölle. Vanhimman veljeni tytär Maire Kangas kävi kesällä 1983 katsomassa ja kertoi niiden olevan paikoillaan. Emil Salmisen veistämiä muistomerkkejä on Etelä-Suomessa useita. Tampereella näin Finlaysonin puuvilla- ja pellavatehtaan portin vasemmassa yläkulmassa tehtaan omistajan pään, jonka Emil on kiveen hakannut. Kemin maaseurakunnan hautausmaalla Rahkon neljän pojan haudalla on kaunis mustasta graniitista valmistettu risti, jossa punertavasta graniitista lapsen kasvot. Se on myös Emil Salmisen työtä. Niklas oppi ruotsinkielen, Laivaniemeen tultuaan hän pystyi olemaan tylkkina ruotsalaisille puutavaraherroille. Valter opetteli kaiverrusta, sitä hän täällä Laivaniemessä pääasiassa tekikin ja lisäksi hioi kivet.

Lähde: Laivaniemen rannoilta Laivajärven rantamille. Teksiä hieman lopusta lyhenetty. Kertojana Martta Salminen s. 1906


Yhteistyössä