Tiedote valokuituverkkohankkeen etenemisestä.

Valokuituhankkeelle on annettu nimi ”Kuitua Tornion eteläisille kylille”.

Hankehakemus on rekisteröity ELY -keskuksen sähköiseen järjestelmään 11.8 ja järjestelmä on ilmoittanut käsittelyajaksi 10.11.2015.

Hanke sai tunnuksen 11122.

Hanketukea on haettu valokuituverkon rakentamiseksi 200 liittyjälle (liittyjiä tällä hetkellä n.160)

Kyläyhdistykset toteuttavat suunnittelun ja hankkeen toteutuksen talkoovoimin yhdessä Kaakamon tietoverkko-osuuskunnan kanssa.

Tällä hetkellä operaattorina toimii Sonera.

Osuuskunnalla on mahdollisuus, aina sopimuskauden jälkeen, kilpailuttaa ja valita edullisin operaattori tai operaattorit.

Liittymismaksuksi on tarkentunut 1450€ ja maksun voi suorittaa joko yhdessä tai kolmessa erässä.

Maksuerien ajankohta tarkentuu vasta tukipäätöksen jälkeen.

Hanketuettuun hintaan (1450€) pääsee mukaan 200 ensimmäistä liittyjää.

Jo nyt, ennen kuin rahoituspäätöstä on saatu, tehdään talkoilla hanke- ja kuituverkkosuunnittelua.

Talkootunteja on kertynyt tähän mennessä yli 350h.

Hanke etenee suurin piirtein seuraavan aikataulun mukaisesti:

Syksy 2014

- ensimmäinen kuitukysely postilaatikko jakeluna Laivaniemi-Kyläjoki alueelle.

Kevät 2015

- juttu kuituhankkeesta Pohjolan Sanomissa 24.4.15.

- ensimmäinen kuituinfotilaisuus Kyläjoen koululla.

- toinen laajennettu kuitukysely postilaatikko jakeluna Laivaniemi-Kyläjoki-Laivajärvi-Ala-Raumo alueelle.

Kesä 2015

- talkooryhmä aloittanut alustavan verkkosuunnittelun.

Syksy 2015

- hankehakemuksen tekeminen ja jättäminen ELY -keskukselle

- jatkettu verkkosuunnitelman tekoa

Tulevat tapahtumat

Syksy 2015:

- 7.10.15 tiedotustilaisuus Kyläjoen koululla; paikalla Soneran edustajat

- rahoituspäätös ELY:ltä.

- tehdään liittymäsopimukset, lopullinen urakka-, verkko- ja kuituhitsaus-suunnitelma.

Talvi 2016

- ensimmäinen maksuerä maksuun (tammi-helmikuu).

- urakkatarjouspyynnöt valtakunnalliseen Hilma-järjestelmään.

- urakoitsijan ja tavarantoimittajien valinta.

Kevät/Kesä 2016

- kuidun auraus/kaivaminen alkaa.

- toinen maksuerä maksuun (toukokuu).

- kuituhitsaukset alkavat.

Syksy 2016

- kuidut on saatu aurattua, tehdään viimeiset kuituhitsaukset.

- liittyjien kytkentä verkkoon.

- viimeinen maksuerä maksuun (syys-lokakuu).

- loppuraportti ja viimeistely.

Mikäli tämä tiedote herätti kysymyksiä tai haluat kommentoida, ota yhteyttä sähköpostiin Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Yhteistyössä